Master Builders Solutions toivottaa tänään tervetulleeksi uuden omistajansa Cinvenin sen myötä, kun Sika on saanut päätökseen liiketoimintojensa uudelleen arvioinnin MBCC Groupin hankinnan jälkeen.
Boris Gorella tuo Master Builders Solutionsiin yli 20 vuotta kokemusta johtajatehtävistä ja hänellä on laaja tuntemus kemikaali- ja perusmateriaaliteollisuudesta, joissa hän on toiminut ansioituneena toimitusjohtajana.
Master Builders Solutionsin toimitusjohtaja Boris Gorella kommentoi:
"Olen todella innoissani aloittaessani Master Builders Solutionsissa, jolla on näin�� merkittävinä aikoina hallussaan huipputeknologiaa, näyttöä innovatiivisuudestaan, vahvat brändit ja erittäin omistautuneet työntekijät. Odotan innolla työskentelyä tässä uuden omistajan alla toimivassa rakennuskemikaaleihin erikoistuneessa yrityksessä yhteistyössä Master Builders Solutionsin johdon ja Cinvenin tiimin kanssa. Odotan, että liiketoiminta tulee kukoistamaan uusien mahdollisuuksien ja pitkän tähtäimen kasvustrategian ansiosta. Olen aiemminkin työskennellyt Master Builders Solutionsissa, joten tämä on kuin palaisi kotiin."
Cinvenin partneri Pontus Pettersson toteaa:
"Cinven odottaa innolla tätä uutta vaihetta, jossa Master Builders Solutions on itsenäinen yritys. Se tuo mukanaan monia kiinnostavia elementtejä kuten sen johtava asema globaaleilla markkinoilla, mahtavat kasvu- ja innovaatiopotentiaalit sekä vahva panostus kestävään kehitykseen. Odotamme innolla sitä, että saamme olla tukemassa yritystä pitkällä tähtäimellä ja auttaa sitä saavuttamaan täyden potentiaalinsa niin orgaanisen kuin epäorgaanisen kasvun puitteissa. Kasvustrategiat kun ovat ydinosaamistamme."
Master Builders Solutions
Master Builders Solutions luo rakennusteollisuudelle teknologiaa, joka inspiroi parempaan rakentamiseen. Toimimme 36 maassa ja operoimme 35 tuotantolaitosta, joissa työskentelee yli 1 600 työntekijää. Kehitämme, tuotamme ja markkinoimme korkealaatuisia kemiallisia lisäaineita, sementin lisäaineita, maanalaista teknologiaa ja erilaisia rakennusjärjestelmiä tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin.
www.master-builders-solutions.com and LinkedIn
About Cinven
Cinven is a leading international private equity firm focused on building world-class global and European companies. Its funds invest in six key sectors: Business Services, Consumer, Financial Services, Healthcare, Industrials and Technology, Media and Telecommunications (TMT). Cinven has offices in London, New York, Frankfurt, Paris, Milan, Madrid, Guernsey and Luxembourg.
Cinven is familiar with the construction chemicals space as prior owner of Chryso and has extensive experience in industrial carve-outs, having executed more than 25 billion euros of such transactions since 2020, including the carve-outs of TK Elevator from thyssenkrupp AG (2020), Arxada (formerly Lonza Specialty Ingredients) from Lonza Group AG (2021) and Envu (formerly Bayer Environmental Science) from Bayer AG (2022). Cinven is one of the leading investors in the German-speaking region, with recent transactions including think-cell (2021) and dogado group (2023, combination with group.ONE), as well as Viridium Group (2019), STADA (2017) and Synlab (2015).
Cinven takes a responsible approach towards its portfolio companies, their employees, suppliers, local communities, the environment and society.
Cinven Capital Management (V) General Partner Limited, Cinven Capital Management (VI) General Partner Limited, Cinven Capital Management (VII) General Partner Limited and Cinven Capital Management (SFF) General Partner Limited are each authorised and regulated by the Guernsey Financial Services Commission, and Cinven Limited, the advisor to the Cinven Funds, is authorised and regulated by the Financial Conduct Authority.
In this press release 'Cinven' means, depending on the context, any of or collectively, Cinven Holdings Guernsey Limited, Cinven Partnership LLP, and their respective Associates (as defined in the Companies Act 2006) and/or funds managed or advised by any of the foregoing.
For additional information on Cinven please visit www.cinven.com and LinkedIn.